Skip to content

Ropeconissa pelaamisen riemu

Jos olisin jossain sosiaalisessa mediassa, tämä teksti olisi varmaan siellä. Koska en ole, se on nyt täällä, mutta saa tätä somessa jakaa, jos tuntuu siltä, että tästä jotain iloa voisi olla.

Oli jälleen yksi Ropecon. Jo kahdenkymmenen vuoden ajan olen viettänyt ne pääasiassa osallistumalla satunnaisten ihmisten vetämiin roolipeleihin satunnaisissa porukoissa. Kokemukset ovat lähes järjestään olleet yksinomaan positiivisia; niin tälläkin kertaa. Pelasin neljässä pelissä (joista kolmesta en tiennyt yhtään mitään etukäteen), ja ne kaikki vaihtelivat kokemuksina hyvästä erittäin hyvään. Näkisin mielelläni vielä useampien vetävän conissa pelejä, mutta olen kuullut monien ihmisten kuitenkin stressaavan ajatuksesta ja epäröivän sitä. Oma mielipiteeni on: ei todellakaan tarvitse ottaa tästä paineita.

Olen jokseenkin kokenut roolipelaaja. Olen pelannut aktiivisesti 40 vuotta (aloitin 1982) ja pelinjohtanut aktiivisesti 37 (aloitin 1985). Olen osaava pelinjohtaja, tai näin ovat pelaajat ainakin väittäneet. Lisäksi olen kuulemma pelottava änkyrä ja äkäpussi; todellakin suhtaudun roolipelaamiseen vakavasti ja intohimoisesti. Olen Ropeconissa useimpien pelipöytien kokenein pelaaja, ja pari kertaa minulla on ollut vuosina enemmän pelikokemusta kuin muulla pöydällä yhteenlaskettuna. [1]

Olen joka ainoan kerran conissa pelatessani ollut yksinomaan riemuissani siitä, että joku pelauttaa minulle ja muille.

Jotkut pelinjohtajat ovat olleet tosi kokeneita, jotkut tosi kokemattomia, monet siltä väliltä. Jotkut ovat olleet itsevarmoja, jotkut epävarmoja. Jotkut pelit ovat olleet luolastonkomppausta, jotkut ihmissuhdehömppää, jotkut ovat olleet keveitä, toisilla on ollut Vakavaa Sanottavaa. Väliä hällä — olen nauttinut niistä jokaisesta.

Kun menen pelaamaan Ropeconissa, tai oikeastaan muuallakaan, en odota, että pelinjohtaja on nyt tarjoilemassa minulle jotain ainutlaatuista ja ennenkokematonta — yksinkertaisesti, koska hänellä ei ole yksinään valtaa tehdä sellaista. Pelikokemuksen tekee koko pelipöytä. Pelinjohtaja toki asettaa alkutilanteen, kuljettaa tarinaa ja fasilitoi menoa, mutta viime kädessä kokemuksen hienous on paljon enemmän kiinni pelaajista. Jos pelaajat pelaavat pelin toivotun tyylin ja hengen mukaisesti, ja toisia kunnioittavalla tavalla, pelikokemus tulee olemaan hyvä, eikä pelinjohtaja voi tälle mitään! (Ja vastaavasti, jos pelaajat perseilevät, eivät anna tilaa toisilleen, tai tappelevat aktiivisesti ilmoitettua pelityyliä vastaan, pelikokemus ei tule olemaan hyvä, oli pelinjohtaja millainen ylivalmistautunut konkari tahansa. Koettu on. Onneksi tällaiset pelaajat ovat aivan äärimmäisen harvinaisia.)

Pelaajat eivät tule peliin odotuksella, että pelinjohtaja nyt suorittaa jotain ennennäkemätöntä, tai että nyt nähdään jokin teknillis-juonellis-esityksellinen mestariteos. En minä itsekään conissa peliä vetäessäni mitään sellaista lupaa! Oma linjani pelinjohtaessani on ainoastaan, että nyt pelataan ilmoitetulla tyylillä ilmoitetussa genressä ilmoitettu aika, tässä on joukko hahmoja, tässä on tilanne, katsotaan mitä tapahtuu! Pelaajanakaan en odota mitään tuon erikoisempaa. Ja “katsotaan mitä tapahtuu” ei tarkoita mitään sen kummempaa kuin että pelaajilla on tilaa pelata hahmojaan. Puitteina voi olla fantsua, scifiä, ratakiskotettu juoni, täysin avoin hiekkalaatikko, komediaa, tragediaa, tiukkaa sääntöjen noudattamista, freeformia…

Jos pelinjohtaja kokee itsensä epävarmaksi, tämä on täysin ok! Yhdessä juuri päättyneen conin peleistä pelinjohtaja sanoi, että hän ei ole pelauttanut mitään pitkään aikaan, ja on vähän ruosteessa. Tästä huolimatta pelin jälkeen fiilis oli, että minulla oli ollut todella hieno pelikokemus. Koko pelipöytä oli vetänyt tyylikkäästi samaan suuntaan pelinjohtajan asettamassa tilanteessa, ja lopputulos oli ollut kaikkien mielestä aivan mahtava. Pelin kulku oli malliesimerkki emergentistä tarinasta, jota ei olisi millään voinut alkutilanteesta ennustaa.

Conipelin johtamista harkitseva voi silti kokea kaikenlaisia kauhukuvia:

  • Entä jos aikataulut menevät pieleen? Sitten ne menevät pieleen — ei se haittaa! Pari conipeliä on jäänyt kesken, pari mennyt radikaalisti yliajalle, ja näistäkin on silti vain hyviä muistikuvia. Ei roolipelejä conin ulkopuolellakaan aina tule pelattua “tarinan päätökseen”, mikä se sitten olisikin.
  • Entä jos en osaa sääntöjä riittävän hyvin? Ei conipeli ole tässäkään suhteessa sen vaativampi kuin mikä tahansa muu peli. Sitä paitsi jokainen roolipelikirja maailmassa antaa tähän saman ohjeen: säännöillä ei lopulta ole niin paljon väliä. Pelinjohtaja päättää jotain, ja sitten peli vaan jatkuu. [2]
  • Entä jos pelipöytään osuu pelaajia, joilla on huono päivä tai jotka ovat muuten vaikeita? Näin voi toki käydä, mutta tältä ei pelasta mikään määrä kokemusta. Jos itse vedän conissa vaikkapa puhtoista supersankaripeliä, ja joku pelaajista tulee pelaamaan “tapetaan kaikki” -mentaliteetilla, en vieläkään tiedä, mitä ihmettä voisin tälle tehdä. Voin toki yrittää ohjata pelaajaa oikeaan suuntaan tai koettaa selittää genren konventioita, mutta viime kädessä en voi pakottaa ketään pelaamaan millään tietyllä tavalla. En voi kuin yrittää kirjoittaa pelikuvauksen niin hyvin ( = lyhyesti ja selkeästi) kuin mahdollista, ja toivoa, että pelaamaan tulevat ovat sisäistäneet sen. [3]

Onneksi hankalat pelaajat ovat erittäin, erittäin harvinaisia, ja nykyään vielä harvinaisempia kuin joskus aiemmin. Paljon todennäköisemmin pelinjohtaja saa peliinsä pelkästään tyyppejä, jotka ovat lukeneet pelin kuvauksen, haluavat pelata juuri tarjolla olevan kaltaista peliä, ja tahtovat, että sekä he itse että kanssapelaajat nauttivat pelistä. Tällaisille ihmisille on ilo pelauttaa! Ja vaikka joku heistä olisikin mikä lie muinaisjäänne varhaiselta 80-luvulta, on syytä muistaa, että hänkin tulee varmasti peliisi pelkästään kiitollisena siitä, että pääsee pelaamaan.

(Lopuksi käytän tilaisuutta hyväkseni tarjoamalla suurkiitoksen ja kumarruksen kaikille niille neljälle pelinjohtajalle — Eero (Kymmenen tuntia), Juho (Nightmares in the Dark), Topi (Troubleshooters) ja Eeli (Läpimurto) — joiden peleihin pääsin Ropecon 2022:ssa pelaamaan. Olette mahtavia! Kiitokset myös kaikille 16 kanssapelaajalle!)


[1] Tarpeellinen lisäys: en ole Ropeconin järjestäjäjoukkoon kuulunut sitten vuoden 1995. Nämä mielipiteet eivät siis todellakaan edusta Ropeconin linjaa, ne ovat vain yhden conikävijän mielipiteitä.

[2] Tiedän, että on olemassa poikkeuksia: on pelejä / pelikulttuureja, joissa sääntöjen pilkkutarkka noudattaminen on tärkeää ja sääntödetaljeista vänkääminen kuuluu pelin henkeen. Useimmat pelit eivät ole tällaisia, ja jos pelinjohtaja haluaa tällaista tyyliä pelauttaa, hän tietää mihin on astumassa. Jos pelaaja alkaa vääntää säännöistä tai muuten inttää pelinjohtajalle, hänen on parempi olla hyvin varma siitä, että tämä on se tyyli, millä kaikki tahtovat toimia.

[3] Conissa pelaaville on tärkeää (ja onneksi enimmäkseen tarpeetonta) korostaa, että kanssapelaajien ja pelinjohtajien huomiointi pelipöydässä on todellakin välttämätöntä. Ei tämäkään ole merkittävästi vaikeampaa kuin tutuissa peliporukoissa, mutta jos on tottunut vain yhdenlaiseen pelityyliin, kannattaa conipeleihin lähtiessä tarkkaan lukea, mitä pelistä on kirjoitettu, ja olla herkkänä sille, miten kanssapelaajat ja pelinjohtaja toimivat.

Published insuomi

5 Comments

  1. Eero

    Hieno teksti, tuo hyvin esiin pelaajien olennaisen roolin! Olet itse ihanteellinen pelaaja hyvän asenteesi vuoksi.

  2. Dare Dare

    Kiitoksia! Se mitä mä itse näen pelaajan puolelta pöytää on kyl, että pelaajilla on paljon useammin positiivinen ja peliä rakentava asenne kuin minkään muunlainen — että ylivoimaisesti useimmat pelaajat on sellaisia, joiden kanssa on ilo pelata. En ole hetkeen taas conissa pelauttanut, niin en muista, tuntuiko se pelinjohtajan puolelta toisenlaiselta. Ei ainakaan muistikuvien mukaan.

  3. Wille

    Kiitos Dare tästä; olen niin samaa mieltä kaikesta. Ja kiitos aikanaan Magukseen kirjoittamastasi seikkailusta Ystävykset – se palasi Ropeconiin tänä vuonna pelautettavksi ja kyllä meillä oli hauskaa.

    • Dare Dare

      Ai hyvä tavaton, tuo skenaario! No mutta hyvä jos siitä sai jotakin irti. En itse varmaan uskaltaisi lukea sitä enää, mut tosiaan jos sieltä sai kömpelön tarinan seasta kaivettua esiin ystävyyden teeman, niin se varmaan sopi tähän coniin todella hyvin.

  4. Lissu

    “[–] vedän conissa vaikkapa puhtoista supersankaripeliä, ja joku pelaajista tulee pelaamaan “tapetaan kaikki” -mentaliteetilla, en vieläkään tiedä, mitä ihmettä voisin tälle tehdä.”

    Dare, mullon joitain havaintoja / ideoita tähän. Pingaa jossain vaiheessa, jos haluut jutella.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.