Skip to content

Askel urbaanifantasian suuntaan

Eilisiltana sain valmiiksi raakavedoksen uudesta romaanikäsikirjoituksesta. Jo pari vuotta minulla on ollut ajatuksena kirjoittaa häpeilemätöntä urbaanifantasiaa, ja alkuvaikeuksien voittamisen jälkeen olen viimein päässyt hankkeessa eteenpäin.

55000 sanan käsikirjoitus kulkee työnimellä Näkymätön piiri 1. Todennäköisyys, että nimi on lopullinen on suunnilleen nolla. Järjestysnumero nimen perässä sen sijaan tarkoittaa juuri sitä, mitä kuvitteletkin: voisin kirjoittaa tästä maailmasta ja näistä henkilöistä enemmänkin. Ajatus siitä, että kirjoitin sarjan ensimmäisestä osaa oli yllättävän vapauttava. Eikö minun tarvitsekaan käyttää tässä kokonaisuudessa ihan kaikkia hyviä ja vähän eri tavalla hyviä ideoitani? Saanko ihan luvan kanssa ajatella suurempaa kuviota?

Seuraavaksi ajattelin pitää parin viikon tauon tekstistä, ja sitten käydä sen kimppuun uusin silmin, tavoitteena saada aikaan viimeistellympi vedos melkoisen nopeasti. Sen jälkeen tutkitaan, löytyisikö käsikselle kustantajaa.

Published insuomi

2 Comments

  1. Eppu

    Onko kenties tilannepäivitystä antaa? Nimim. Toiveikas 🙂

    • Dare Dare

      Oho, en ollut edes huomannut tätä kommenttia. Syksy on ollut vähän tällainen.

      Käsikirjoitus on yhä työn alla. Tavoitteena on joululoman aikana työstää siitä seuraava vedos, joka ottaa huomioon tähänastisen palautteen. Kevään / kesän tauko tuntui liian lyhyeltä saada oikeasti etäisyyttä tekstiin, mutta nyt olen antanut koko jutun olla ja oletan palaavani siihen uudesta perspektiivistä. Vähän kyllä pelottaa ajatus, että saatan hajottaa koko palapelin ja koota sen uudestaan eri järjestyksessä, mutta katsotaan käykö noin oikeasti.

Comments are closed.