Vaihdoin siviilityöpaikkaa, ja samaan aikaan mylläsin palvelimeni ja tietokantani. Tuloksena kaikki oli aivan palasina pitkään, ja vieläkin toimii katkonaisesti. Näin käy kun tekee itse ja säästää. Sittenkin aion uppiniskaisesti pitää itse yllä mahdollisimman paljon omaa infrastruktuuriani, koska minulla pitäisi kuitenkin olla osaaminen siihen. (Toisin sanoen, odotettavissa on lisää katkoja ja epämääräistä toimintaa.)
Jotta tämä ei olisi pelkästään tee-se-itse-tietotekniikkaa, tässä olisi samalla katsaus tekeillä oleviin asioihin, ts. mitä kaikkea Scrivenerin projektilistassani on tällä hetkellä kesken, ja mitä niille on tapahtumassa.
- Näkymätön piiri 2 – Tätä kirjoitan semiaktiivisesti (lue: ainakin parina iltana viikossa). Koossa on 30 000 sanaa ensimmäistä vedosta, arvio on, että kokonaispituudeksi tulee noin 60 000. Tämän kirjoittaminen on kohtalaisen yksinkertaista: tiedän suunnilleen, mitä tarinassa pitäisi tapahtua, ja jahka saan jotakin valmiiksi, minulla on olemassa kustantaja. Optimistinen arvio on, että saan ensimmäisen vedoksen valmiiksi keväällä.
- Last Man Crawling – jatkoa luolaromaanilleni. Tämän ensimmäisessä vedoksessa 55 000 sanaa (tosin englanniksi; suomeksi luku olisi ehkä 40 000) ja luulen olevani 2/3 valmis. Kirjoittelen tätä ehkä kerran kuukaudessa. Eteneminen on hidasta, koska olen saavuttanut hankalan kohdan juonessa. Tarina on muutenkin pulmallinen; tiedän, mitä siinä pitäisi tapahtua ja miten tästä kerron, mutta pari aika olennaista seikkaa on hataralla pohjalla minkään uskottavuuden kannalta. Lisäksi omakustanteen tekeminen on yllättävän raskasta, mikä ei varsinaisesti motivoi puskemaan tämän kanssa eteenpäin. Arvio: valmistuu kyllä jonakin päivänä, mutten vielä tiedä milloin.
- Näkymätön piiri 3 ja 4 – Näistä kirjoista on olemassa hyvin matalan resoluution hahmotelma: tiedän suunnilleen mistä on kyse, mutten juuri enempää. En aio aloittaa työtä näiden parissa ennen syksyä 2019.
- Novelli Eclipse Phase -roolipelin maailmassa – Englanninkielistä scifiä. 5000 sanaa kirjoitettuna, ehkä kolmannes koko pituudesta. En tiedä yhtään, mitä tällä tekisin jos saisin sen valmiiksi; kirjoittelen tätä satunnaisesti. Saattaa ilmestyä joskus.
Näiden lisäksi on toki olemassa hirveä määrä projektintynkiä ja alustavia hahmotelmoja tarinoista, joista saattaa joskus tulla jotain tai sitten ei. Taisin tyhmyyksissäni tehdä uudenvuodenlupauksen kirjoittaa tänä vuonna scifiä fantsun lisäksi. Helppo tapa toteuttaa tämä olisi tietysti potkia Eclipse Phase -novellia eteenpäin, mutta novellit eivät ole oikein juttuni ja eräs ideantapainen pidemmällekin tarinalle on.