Tuleva romaanini on nyt vihdoin kustantajani Myllylahden katalogissa!
Kirjan e-kirjaversion voi ostaa mm. Elisa Kirjan kautta, ja fyysisen kappaleen suoraan kustantajalta.
Tarkempaa esittelytekstiä syksyn kirjaesitteestä:
“Epäsoinnun periaatteita voi luonnehtia reaalifantasiaksi, joka leikittelee ja nauraa yliopistomaailman koukuille ja kiemuroille, mutta hymynkin takana on totiset kasvot. Se on yhden yön romaani, jossa käydään läpi yliopisto-opiskelun ylä- ja alamäet Eikan ja Kristan kanssa.
EIKKA on järkevä matemaattisen alan tutkijanalku, vailla halua sotkeutua mihinkään omituiseen tai vaaralliseen.
KRISTA on omituinen humanistisen alan opiskelija, jonka kosketus järkevään maailmaan heikkenee jatkuvasti.
YLIOPISTO heidän ympärillään kätkee jotain pelottavaa ja vaarallista, jota vastaan niin kvantitatiiviset kuin kvalitatiivisetkin kenttätyön metodit tuntuvat voimattomilta.
Tarina luvattomasta tunkeutumisesta, akateemisesta anarkismista ja möröstä kellarissa.
‘Mulla ei ole vastauksia, koska mä en ole yrittänyt etsiä niitä – mä olen yhtä pimeässä kuin säkin. Meidän ero on, että mä olen opetellut viihtymään pimeässä ja lakannut etsimästä valokatkaisijaa. Mulle riittää pieni taskulampun tuikahdus silloin tällöin.’
Esikoiskirjailija Dare Talvitie (s. 1972) on it-byrokraatti Luonnontieteellisellä keskusmuseolla. Epäsoinnun periaatteet on hänen rakkauskirjeensä sivistysyliopistolle.”
Epäsoinnun periaatteet ilmestyy sekä fyysisenä, hypisteltävänä, herkullisen tuoksuisena kirjana, että DRM-vapaana digitaalisena kirjana. Olen koko jutusta jokseenkin täpinöissäni. Ihan oikea romaani, jonka kirjoitin ihan itse ja jonka saa ihan oikeasta kirjakaupasta ennen kuin vuosi loppuu!
Päivitys: Kirjan voi ennakkotilata hintaan 23 EUR (sis. toimituskulut Suomeen). Ennakkotilaus onnistuu tällä hetkellä sähköpostitse: viesti osoitteeseen myllylahti@myllylahti.fi, viestiin tilattavien kirjojen lukumäärä sekä osoite, johon kirjat toimitetaan.
Sähkökirjaversion voi myös ennakkotilata: hinta on 12 EUR. Sama tilausosoite, kerro mihin sähköpostiosotteeseen tahdot kirjan, ja haluatko sen epub- vaiko mobi-muodossa.
(Ennakkotilausmahku meni jo, mutta kirja on kirjakaupoissa 25.9. lähtien, tjsp.)
Siistiä! 🙂
Jösses, upeaa! \o/
Wheee!
Pakko tilata! 🙂
(Ja tilasinkin).
Kaikkien tulee ottaa esimerkkiä tämän miehen viisaudesta.
M-ovi jää usein yöksi auki. Sitä kautta pääsee kellareihin…
Hieno homma!